sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Lahjuksia

Pääsiäisen aikaan sisko perheineen muutti uuteen kotiinsa ja samaan syssyyn vietettiin uudessa talossa Poikaviikarin serkkutytön ristiäisiä. Tupaantuliaislahjaa perheelle, jolla jo on kaikkea, oli vaikea keksiä, mutta lopulta päädyttiin viemään leipälapio, sytykeruusuja (enemmän niitä oli kuin kuvassa näkyvät) ja pitkiä tulitikkuja ;). Ajatus lähti siitä, että tulisijoja heillä ei aiemmissa kodeissa ole ollut. Tulitikut naamioitiin kortiksi ja sytykeruusuja kastelin steariiniin matkustusta edeltävänä yönä.





Ristiäiskortti puolestaan näytti tältä (ja sen valmistuminen jäi lähtöaamuun):




Hernepussihan se on. Meidän nimet on peitetty kasteliinalla (vai mikä se on, jolla lapsen pää kuivataan kastamisen jälkeen..)

Malli: Omasta päästä
Kankaat ym. tarvikkeet: Kaappien kätköistä
Herneet: Lähikaupasta ;)


Yksi osa ristiäislahjaamme oli vaunupeitto, jonka virkkasin isoäidin neliöistä. Tämänkin valmistuminen meni niin viimetippaan, että kuvat jouduin ottamaan vasta sitten, kun olivat purkaneet lahjapaketin.




Malli: Omasta päästä perinteisiä isoäidin neliöitä
Lanka: Novita Nalle ja Novita Nalle aloe vera
Virkkuukoukku: nro 2,5mm
Alkuvuosi on ollut: Työntekoa, väsymystä, odotusta, joogaa, voimien ja jaksamisen palaamista, pihan suunnittelua, puutarhakirjojen lukemista, luonnon seuraamista, ajan nopean kulumisen ihmettelyä, pieniin hetkiin paneutumista.

Ei kommentteja: